Sosiaalinen palkitseminen 3.11.

Sosiaalinen palkka - mystiikasta käytäntöön lauantaina 3.11. klo 10:00 - 16:00

Monissa harrastuslajeissa koiran tulisi pystyä toimimaan motivoituneesti kilpailutilanteessa
ilman ruoka- tai lelupalkkioita. Ainoastaan sosiaalinen palkitseminen, eli koiran kehuminen
on sallittua. Jos koira ei motivoidu sosiaalisesta palkitsemisesta lainkaan, ollaan usein
pattitilanteessa. Koiralle on kuitenkin täysin mahdollista kouluttaa erilaisia sille mitättömiä
asioita ruuan veroisiksi palkkioiksi. On mahdollista kouluttaa koira pitämään kehua ja
namia samanarvoisina asioina, ja palkita näin koira onnistuneesti ainoastaan sosiaalisella
palkalla.

Sosiaalisen palkkion kouluttaminen ei tapahdu siten, että koiraa ryhdytään ainoastaan
kehumaan joistakin sen tekemisistä, ja hiljalleen kehumista lisätään, ja muiden palkkioiden
määrää vähennetään.  Jotta koira oppisi pitämään sosiaalista palkkiota esimerkiksi ruuan
veroisena, se täytyy sille systemaattisesti kouluttaa tarkoitusta varten laaditun prosessin
läpi.

Tämä seminaaripäivä perustuu Karen Pryor akatemian johtajan Ken Ramirezin Smart
Reinforcement -tekniikkaan. Seminaarin kouluttaja on Koirakoulu Verkossa yrityksen
perustaja Mirja Leinikka, joka on opiskellut tekniikkaa Ramirezin ohjauksessa vuoden
kestoisessa koulutuksessa.
Seminaarin osallistujien on hyvä hallita perusteet positiivisen vahvistamisen tekniikoilla
tapahtuvasta koulutuksesta (naksutinkoulutus).

Koirakkopaikoille otetaan kuusi koirakkoa, joista osa saa ennen seminaaria
ennakkotehtävän, jota koirakon tulisi sitoutua harjoittelemaan säännöllisesti ennen
koulutusta. Ilmoittautuessasi kerro halustasi osallistua ennakkotehtävään, sekä hieman
harrastustaustastasi. Koirakot demonstroivat  sosiaalisen palkan opettamisen eri vaiheita
seminaarissa. Kuunteluoppilaat puolestaan osallistuvat aktiivisesti havainnointiin erilaisten
tehtävien muodossa.


Kouluttajasta:

Mirja Leinikka on eläinten käyttäytymistä laajalti niin Suomessa kuin ulkomaillakin
opiskellut koiraharrastaja ja kouluttaja, sekä Koirakoulu Verkossa yrityksen perustaja. Hän
on pohjakoulutukseltaan FM, filosofian maisteri, ja on työskennellyt pitkään mm. ihmisten valmentamiseen liittyvissä tehtävissä. Mirja harrastaa koiriensa kanssa eri lajeja ja kilpailee niissä säännöllisesti. Hän pyrkii opetuksessaan hyödyntämään viimeisimpiä tekniikoita ja tietoa, jota eläinten kouluttamisen alalta on saatavissa. Mirjan koulutuksissa opetetaan ensisijaisesti ihmisiä positiivisella otteella ja panostetaan ohjaajien oppimiseen. Lisätiedot osoitteesta: koirakouluverkossa.fi

0 tuotetta
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 11.8.2017 alkaen.

Verkkokauppa

Koirapalvelu Tatsi
Jääkärintie 1 rakennus 9
50150 Mikkeli

0504415386
[email protected]
www.koirapalvelutatsi.fi
2752241-5

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Koirapalvelu TATSI yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Koirapalvelu Tatsi
Jääkärintie 1 rakennus 9
50150 Mikkeli

0504415386
[email protected]
www.koirapalvelutatsi.fi
2752241-5

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.